Pikkujoulu 2019

Syksy 2019 huipentui pieneen irtiottoon töistä, kun aamupäivä kisailtiin Awillaksen ”perinteisessä” viisiottelussa ja illalla nautittiin teatteriesityksestä, sekä Ravintola Juuren maittavista sapuskoista.

Tällä kertaa viisiottelussa kisailtiin uusien lajien Dartsin heitossa ja tietokilpailussa (Talotekniikka aihepiiri) sekä perinteisissä lajeissa kuten, biljardissa, keilailussa sekä pokerissa. Sami voitti tällä kertaa viisiottelun! Palkintojenjakoa odotellessa -Palkinto on kuulemma luvattu voittajalle😊

 

 

Kansallisteatterilla meitä oli odottamassa aviopuolisomme, joiden kanssa nautimme kansallisteatterin keittiön loihtiman välipalan ennen Sapiens -näytöstä. Näytös oli elämys ihmisyyteen. Tarina tarinoita kertovasta ihmislajista. Pikkujoulu sai arvoisensa päätöksen ravintola Juuressa, jossa pääsimme maistelemaan kotimaisia vuodenaikaan kuuluvia makuja modernilla tavalla laitettuna, viini ei sentään ollut suomalaista. Ruoka ja juoma maistui ja ilta oli varsin Awillasmaisen rentouttava ja viihdyttävä eli juttua ja jutusteltavaa riitti.

 

 

Sisäiset Uutiset

Pikkujoulu 2019

Pikkujoulu 2019 Syksy 2019 huipentui pieneen irtiottoon töistä, kun aamupäivä kisailtiin Awillaksen ”perinteisessä” viisiottelussa ja illalla nautittiin teatteriesityksestä, [...]

Kalareissu 7.6.2019

Kalareissu 7.6.2019 Aurinkoinen Inkoon Saaristo otti vastaan Awillaksen tämän kertaiset kalamiehet - Aten, Emilian ja Sadun - [...]

Työhyvinvointipäivä 9.5.2019

Työhyvinvointipäivä 9.5.2019 Kevään 2019 tyhy-päivän suunnittelussa olivat tiimin tytöt asialla, ja tällä kertaa suunnattiinkin luonnon helmaan Nuuksion [...]

KERROMME MIELELLÄMME LISÄÄ YRITYKSESTÄMME

Kysy lisää

Asiakkaita, jotka luottavat palveluihimme